My friend recently posted a picture on Instagram from Indonesia of a sandy beach completely covered in trash with the text “Where to place my towel?”. It is the monsoon season and reality is hitting hard - there was literally not one single spot free of litter to be seen on the entire beach strip. We have all seen similar pictures: beaches drowning in plastics, sea turtles entangled in fishing gear, microplastics in the tissues of marine biota and plastics in the stomachs of whales just to mention a few. The plastic chaos has not gone unnoticed by global policy makers: China just placed a ban on imported foreign plastics, Kenya made plastic bags illegal and EU announced their Plastics Strategy. 

The goals of the EU plastic strategy are ambitious. It aims at making all plastic packaging reusable or recyclable by 2030 and four-folding the sorting and recycling capacity compared to 2015, generating 200 000 new jobs, spread all across Europe. Also, the markets for recycled and innovative plastics are expected to quadruple and the intentional use of microplastics is banned. This is most certainly good news, but naturally, the question of how all of this will be achieved rises.

As I see it, first of all, innovations and funding are in the key position. We need self-degrading packaging materials, a new technology for removing harmful substances out of recycled plastics so it can be used for other purposes than flower pots and improved durability for biodegradable materials. EU needs to generously sponsor new innovations in order for this to happen. Second, we need tighter legislation for plastic waste. At the time being, producers of plastic articles and packaging have little or no interest to take into account the needs of recycling or reuse when they design their products and the demand for recycled plastics is weak. This means that technological solutions are also held back.

Third, international cooperation is mandatory to tackle the plastic crisis. Plastics travel great distances with ocean currents and an effort limited to only one region might be too little too late. Asia surely is a ticking plastic bomb. Oceans are our common heritage, and the costs of marine ecosystem destruction are going to be high for future generations unless we quickly take action. EU now has the chance to act as a guide. Let’s hope they succeed and that other regions will quickly benefit from the new innovations and solutions.     

As the plastic pollution of our oceans continues and overfishing is depleting marine life, another concern is raised by scientists in a recent number of Science. Oxygen levels are declining in many marine areas, altering the biogeochemistry and biodiversity of the oceans. According to researchers, low oxygen areas  have expanded by several million square kilometers and hundreds of coastal sites now have extremely low oxygen concentrations. The reasons for the vanishing oxygen are rising temperatures and increased nutrient loads, both directly linked to human activity.

So called "dead zones" - areas devoid of oxygen, have set their all-time record this year: more than 22 500 square kilometers - areas as big as the whole of the EU (!) were detected in 2017. A big player in the game is the modern industrial agriculture. Our addiction to cheap meat, fed on fattening crops in enormous indoor factories, comes at a high cost in environmental destruction (and human health problems). None of these costs, of course, are paid for by the companies that produce the meat. 

The meat industry has undergone massive changes in recent decades. Animals have been moved to big inside halls and they are pumped with drugs to make sure they withstand the harsh conditions of the high-density living. They are grown fast with crops that are grown in vast, fertilised areas and herbicides, fungicides and pesticides are used to ensure growth. Unfortunately, much of the fertilisers and pesticides wash into streams and rivers, and  eventually end up in the sea.

Plankton, microscopic algae that drift around in the water column, are regulated by available nutrients. When nutrients from farmlands leak into the oceans, the planktic organisms start growing extensively and trigger a massive growth of biomass at the lower end of the food chain. When the short lived organisms then die, they sink down to the sea floor and consume all the oxygen when decomposing, leaving behind dead areas devoid of oxygen. 

The warmer water masses dissolve less oxygen and prevent water cycling so we are really talking about a bad loop. Again, meat industry is a key player, emitting about one third of the human produced greenhouse gases into the atmosphere. Nitrogen oxide (N2O) is produced from agriculture, carbon dioxide (CO2) from machines, production of fertilisers and transport and methane (CH4) from ruminant digestion. 
​​
We need to seriously think about our diet if we care about this planet. By choosing what we eat, we can make a huge deal and the best thing is that a vegetarian diet is also beneficial for our health!  Win-win for us, the environment, not to mention the animals. 
​

Merten muoviongelman ja liikakalastuksen lisäksi tutkijoiden huolen herättää uudessa Science-lehdessä julkaistussa artikkelissa merten happikato. Häviävä happi liittyy lämpeneviin vesimassoihin ja ravinnekuormituksen kasvuun ja seuraukset ovat suorastaan katastrofaaliset. Hapettomilla pohjilla ei muutamien mikrobilajien lisäksi esiinny juurikaan elämää, eikä lämmin vesi kierrä yhtä hyvin kuin kylmä.

Hapettomien pohjien määrä on lisääntynyt viime vuosien aikana huimasti ja hapettomien pohjien laajuus on vuonna 2017 lyönyt kaikki ennätykset: hapetonta pohjaa, niin sanottuja "kuolleita vyöhykkeitä", löytyy globaalisti arviolta tällä hetkellä 22 500 neliömetrin alueelta. Suuruusluokka vastaa koko EU:n yhteistä pinta-alaa. Tärkeässä roolissa merten huonontuneeseen tilaan on teollinen lihantuotanto. Halpaa, päivittäistä lihaa pidetään nykypäivänä itsestäänselvyytenä ja sitä kasvatetaan teollisesti valtavan kokoisissa sisähalleissa nopeasti lihottavilla rehuilla. Luonto maksaa tästä kovan hinnan. Hinnan, jota tuottajat eivät millään tavalla joudu tällä hetkellä kompensoimaan. 

Miksi lihantuotanto kuormittaa vesistöjä? Suurin syy ovat päästöt. Noin kolmasosa kaikista kasvihuonepäästöistä linkittyy suoraan liha- ja maitoteollisuuteen. Typpioksidia syntyy maanviljelyprosesseissa, hiilidioksidia koneista, kuljetuksista ja lannoitteiden tuotannosta ja metaania lehmien märehtimisprosesseissa ja hapettomissa maaperissä. Metaani on myös hiilidioksidia vaarallisempi kasvihuonekaasu, sillä se vangitsee auringon säteilyn jopa 80 kertaa tehokkaammin. Kasvihuonepäästöt aiheuttavat ilmaston lämpenemistä ja lämpimään pintaveteen liukenee niukemmin happea. Lämmin vesi ei myöskään vajoa pohjaan, ja näin ollen vesi ei pääse kiertämään pohjaa myöten jolloin happi kuluu loppuun. 

Myös lannoitteet aiheuttavat suurta happikatoa. Normaalisti kasviplanktonin määrää vedessä rajoittavat typpi- ja fosforiravinteet, mutta teollisuudesta mereen vuotava lisäravinne kiihdyttää kasviplanktonin kasvua, saaden aikaan räjähdysmäisen biomassan kasvun vesipatsaassa. Kun tämä biomassa sitten kuolee ja vajoaa pohjaan, se kuluttaa pohjan happea hajotessaan. Jäljelle jäävät kuolleet, hapettomat, rikkipitoiset merenpohjat. Vesiin joutuu lannoitteiden lisäksi antibiootteja, tuholaismyrkkyjä ja hormoneja jotka ovat osaltaan myös ongelmallisia. 

Mikäli haluamme vaalia merten (ja koko planeetan hyvinvointia), meidän on korkea aika miettiä ruokailutottumuksiamme. Kasviperäiseen ruokaan siirtyminen on nopea ja tehokas tapa vaikuttaa kasvihuonepäästöjen määrään ja mikä parasta, se myös edistää terveyttämme! Luonto kiittää, hyvinvointimme kiittää ja ennenkaikkea tuotantoeläimet kiittävät. Myös Itämeren luonnonkalojen syöminen vähentää biomassaa, joten verkot vesille.